Hello world! Olen uunituore ampersandilainen, Miitta. Aloitin pari viikkoa sitten työt Ampersandilla graafisen suunnittelijan tittelillä upeassa, juuri valmistuneessa Malskin miljöössä.
Olen kotoisin Villähteeltä Nastolasta ja ajauduin sattuman kautta graafisen suunnittelijan opintoihin Hollolaan, kun aloin opiskella Salpauksessa kuva-artesaaniksi. Ala tuntui omalta, joten päätin hakea jatko-opintoihin syventämään aiemmin saatuja oppeja. Päädyin Kouvolaan Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakouluun (XAMK) opiskelemaan graafisen muotoilun linjalle. Kouvolassa vierähti muutama vuosi, ja koulutus antoi hyvän pohjan tulevaa työelämää ajatellen.
Opintojen aikana sain kosketuspintaa oikeisiin asiakasprojekteihin muun muassa erilaisten harjoitteluiden sekä freelance-projektien kautta. Pääsin työskentelemään laajempien kokonaisuuksien, kuten yritysilmeen suunnittelun sekä toteutuksen, ja monipuolisten taittoprojektien parissa.
Motivoidun suunnittelijana kaikenlaisista projekteista, joissa pääsen haastamaan itseäni, sekä tuomaan asiakkaalle lisäarvoa visuaalisten ratkaisujen kautta. Nautin erityisesti siitä, kun näen projektin lopussa tyytyväisenä hymyilevän asiakkaan.
Hakeuduin Ampersandille, koska toimisto erottui edukseen Lahden mainostoimistoista. Minua kiehtoi erityisesti toimiston moderni ja ajanmukainen ulkoasu, rennon oloinen tiimi sekä mielenkiintoiset asiakasprojektit, joista sain pienen pintaraapaisun nettisivujen kautta. Mietin, että tuonne täytyy päästä! Työnkuvaani Ampersandilla kuuluu graafisen suunnittelun ja lehti- ja kirjataiton lisäksi visuaalinen sekä sisällöllinen suunnittelu ja mainosvalmistus.
Ensimmäinen työtehtäväni täällä olikin mielenkiintoinen ja sopivan haastava Ihon aika -lehden taittoprojekti. Tämän lisäksi olen saanut tutustua muihin asiakkaisiin ja edessä tulee olemaan monipuolinen loppuvuosi. Haluaisin oppia muilta ampersandilaisilta taittohommien lisäksi erilaisia digipuolen juttuja, joita pääsin koulutuksen puolesta tekemään hieman vähemmän. Lisäksi olen tietenkin mieli avoinna kaikelle, mitä täällä tulee vastaan, ja mikä tuntuu uudelta.
Unelmieni työpäivään kuuluu kahvia. Paljon hyvää kahvia. Lisäksi listojen kärkimusiikki sekä hyvä flow, johon kuuluu tietysti se unelmien projekti, josta löytyy haasteita, mutta ei liikaa. Hyvä balanssi taittoa, uuden suunnittelua ja kaikkea siltä väliltä. Ja ympärillä tietysti hyvä tiimi, koska porukassa saadaan parhaat ideat.
Graafisen suunnittelijan työssä pidän tärkeimpänä sitä, että löytää asiakasprojektissa punaisen langan asiakkaan antamien toiveiden pohjalta. Toteutus voi siis olla jotain, mitä asiakas ei osaa edes ajatella, mutta lopputuloksen nähtyään tietää, että juuri näin sen piti mennä.
Kehitän omaa osaamistani seuraamalla visuaalisia suuntauksia eri kanavista ja löytämällä inspiraatiota sitä kautta, sekä tietysti tekemällä ja luomalla uutta. Ei ole oikotietä onneen 🙂
– Miitta