Lukuaika:
3 minuuttia

Näin aloitat tekoälyn hyödyntämisen liiketoiminnassasi

Tekoälyn hyödyntäminen

Tekoälyn käyttö niin liiketoiminnassa kuin ihmisten arjessa on räjähtänyt ennennäkemättömään nousuun parissa vuodessa. Tekoälysovellusten kehittymisessä juuri mikään ei ole varmaa, mutta tämän uskallamme sanoa varmuudella: tekoäly on tullut jäädäkseen.

Tekoälystä on moneksi. Sen mahdollisuudet eivät rajoitu ainoastaan kuvien ja tekstien luomiseen, vaan sitä voi hyödyntää esimerkiksi asiakasdatan analysointiin, verkkosivuliikenteen tarkkailuun tai koodin luomiseen ja tarkistamiseen. Tekoäly voi olla tehokas apu myös vaikkapa hakukoneoptimoinnissa ja putoamisriskissä olevien asiakkaiden ennustamisessa.

Tekstitekoäly soveltuu erityisen hyvin data-aineistosta luotavan kirjallisen sisällön tuottamiseen, mutta myös ideointiin ja pallotteluun. Vaikka tekoäly ei kykenekään aidosti luovaan ajatteluun, sen kouluttamiseen käytetty valtava datamäärä mahdollistaa liudan sellaisiakin vastauksia, joita et olisi itse tai kollegasi kanssa tullut välttämättä ajatelleeksi.

Yksi hyvä konsti tekoälyn hyödyntämiseksi on ottaa se apuriksi tietyssä liiketoiminnan osa-alueessa ja alkaa mitata saatua hyötyä numeerisesti. Hyviä aloituskohteita ovat esimerkiksi uutiskirje, some tai verkkokaupan tuotekuvaukset. Mittaa julkaisuvalmiin sisällön tuottamiseen käytettyä aikaa ja saavutettuja tuloksia, kuten reaktioita, kommentteja tai näyttökertoja, aikana ennen tekoälyn hyödyntämistä ja sen kanssa. Jatka toimintaa vähintään pari kuukautta ja arvioi vasta sitten tekoälyn tuomaa mahdollista hyötyä. Tämän jälkeen voi tehdä valistuneita päätöksiä saman tai jonkin toisen tekoälysovelluksen käytöstä toisella osa-alueella.

Tekoälysovellukset eivät vielä ole erityisen hyviä esimerkiksi yrityksen oman tone of voicen matkimisessa, eli jos haluat laadukasta, kohderyhmää puhuttelevaa sisältöä, tekoälyn generoima teksti vaatii todennäköisesti hiomista. Varmista, että teksti on sopivan mittaista ja aidosti kiinnostavaa lukea, äläkä oio mutkia korvaamalla laatua määrällä. Pidä myös huoli oman osaamisesi kehittymisestä ja kyvystäsi lähdekritiikkiin. Mieti blogijuttua rakentaessasi, somekampanjaa suunnitellessasi tai liiketoimintaa kokonaisvaltaisesti kehittäessäsi ensin itse toimintastrategiaa, ja pallottele vasta sen jälkeen tekoälyn kanssa suunnitelmaa.

Teknologian nopea kehittyminen edellyttää liiketoiminnalta jatkuvaa ketteryyttä. Tapoja hyödyntää tekoälyä ei kannata juurruttaa liian syvälle käytäntöihin, sillä uudet teknologiat ja työtavat kehittyvät vauhdilla. Yrityksen on säilytettävä kykynsä sopeutua uusiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

Kirjoittaja on Ampersandin digituottaja Varpu, joka odottaa innolla tekoälyn ”tulevan ja vievän meidän työt”.

Scroll to Top