Sami Salmi, 27, pääsi toivomaansa ammattiin Vamoksen uravalmennuksen avulla. Datanomiksi valmistunut Sami teki koodarin haaveistaan totta ja työllistyi valmennusjakson jälkeen lahtelaiseen mainostoimisto Ampersandiin web developeriksi.
Vuoden 2018 alussa lahtelainen Sami päätti tehdä harrastuksestaan työn. Aiemmat asiakaspalvelutehtävät it-tuessa eivät tuntuneet omimmalta alalta, sillä vapaa-ajalla aktiivisesti verkkopelaamista ja koodaamista harrastava Sami halusi nähdä konkreettisemmin työnsä tulokset. Hän oli jo kokeillut koodaustöitä Lahden kaupungin Mediapajassa puolen vuoden ajan, ja ala kiinnosti yhä enemmän.
Samin siirtyminen Vamos Lahden uravalmennukseen sujui jouhevasti. Päijät-Hämeen TYP-palveluista, eli työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta otettiin ensin yhteyttä Vamokseen ja sovittiin yhteinen verkostotapaaminen. Sami aloitti intensiivisen yksilövalmennuksen Vamoksen Ura-hankkeessa, jossa valmentaja Petri Niinisalo ryhtyi työskentelemään Samin henkilökohtaisena valmentajana. Tapaamisia pidettiin kerran viikossa.
Tällä hetkellä Petri on toiminut Lahden Vamoksessa valmentajana lähes kaksi vuotta. Hän näkee toiminnan kehittyneen paljon tuona aikana. Etenkin yhteistyö terveydenhuollon ammattilaisten, työvoimatoimiston ja alueen muiden työllisyystoimijoiden, kuten Ohjaamon kanssa on tiivistynyt hedelmälliseksi vuorovaikutukseksi. Kaiken toiminnan keskiössä ovat kuitenkin nuoret ja heidän yksilölliset tarpeensa. Valmennettavia autetaan oman osaamisen ja päämäärien hahmottamisessa. Tarvittava työ tavoitteiden saavuttamiseksi tehdään yhdessä nuorten kanssa, niin että nuori itse on aktiivinen toimija valmentajan pysytellessä taustalla, rinnalla kulkien.
”Me Vamoksessa kysymme nuorelta itseltään, mitä tämä haluaisi tehdä. Vamoksen valmennuksen tavoite on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Haluamme, että nuoret itse tekevät asioita ja pärjäävät, mutta niin kauan kuin valmennuksille on tarvetta, olemme täällä auttamassa. Samin tarina on yksi hieno osoitus siitä, miten yhteistyömme parhaimmillaan toimii.”
Verkostoituminen kannatti
Samilla oli jo datanomin tutkinto koulutuskeskus Salpauksen Heinolan yksiköstä, joten lisäkoulutukselle ei ollut tarvetta. Sen sijaan valmennuksessa keskityttiin omien verkostojen kasvattamiseen, ja se aloitettiin kunnollisen LinkedIn-profiilin luomisella. Omia vahvuuksia piti tuoda selkeämmin esille ja samalla kartoittaa kiinnostavia yrityksiä työnhaun näkökulmasta.
”Valmentajina tärkein tehtävämme on kuunnella nuoria ja olla heidän tukenaan. Samin kohdalla kävi ilmi jo valmennuksen alkuvaiheessa, että verkkopalvelujen koodaus ja kehittäminen sopivat hänen osaamistaustaansa. Valmis tutkinto sekä omat kotisivut helpottivat työnhakuprosessia ja toimivat oman osaamisen ja taitojen työnäytteinä”, Niinisalo summaa.
Vamoksen valmennus jatkui viikoittaisilla tapaamisilla, joihin liittyi myös konkreettisia ja tavoitteellisia tehtäviä, kuten työhakemusten muokkaamista ja potentiaalisten työpaikkojen etsimistä. Mainostoimisto Ampersand valikoitui yhteydenoton kohteeksi Vamoksen kontaktien kautta. Työhaastattelu oli onnistunut, sillä elokuussa 2018 Sami työllistyi Ampersandille web developeriksi.
”Työnantajan näkökulmasta Samin palkkaaminen oli vähäriskinen valinta, sillä työsuhde aloitettiin puolen vuoden palkkatuetulla jaksolla.” Mainostoimisto Ampersandin Art Director ja pääosakas Marjo-Riitta Hautala kertoo palkkauspäätöksen olleen muutenkin helppo:
”Vamoksen toiminta oli yrityksellemme jo entuudestaan tuttua; olimme tehneet heille yhden työprojektin ja tunnemme Vamoksen valmentajan, jonka kanssa ryhmä nuoria oli käynyt tutustumassa toimintaamme. Yrityksenä haluamme olla osaltamme kantamassa kortemme kekoon ja vaikuttamassa positiivisesti Lahden nuorisotyöttömyyslukuihin. On myös hienoa, että näin alkutaipaleella olevana yrityksenä luomme kiinnostusta ja meille haetaan töihin. ”
Sami on työskennellyt Ampersandilla yhdeksän kuukauden ajan. Hän kiittelee Vamoksen valmennuksen olleen työllistymisen kannalta tärkeä liikkeellepaneva voima. Omien tavoitteiden saavuttamiseen tarvittiin vain pieni alkusysäys:
”Petri ei pakottanut tekemään mitään, vaan ohjasi minua ajattelemaan itse. Homma eteni oikeasti, kun tapaamisia oli kerran viikossa ja tapaamisten välillä tein erilaisia viikkotehtäviä. Ilman tätä valmennusta olisin ollut vain kotona pelaamassa. Petri perusteli hyvin, miksi joku asia kannattaa tehdä. Vamoksen valmennus todellakin kannatti, ja voin suositella sitä muillekin.”
Teksti: Hanna Piiparinen, Ampersand Design Oy
Kuva: Joonas Koponen, Ampersand Design Oy
Yhteistyössä:
Petri Niinisalo
Mia Salin
Vamos Lahti
Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö
Juttu julkaistu alunperin HDL.fi blogissa https://www.hdl.fi/blog/2019/06/10/sami-teki-koodarin-haaveistaan-totta/